Malmin VPK:lla on aktiivinen nuoriso-osasto. Nuoret koostuvat 10-17 vuotiaista tytöistä ja pojista.
Nuoret kokoontuvat säännöllisesti joka torstai viikkoharjoituksiin, joissa he harjoittelevat palokaluston käsittelyä, pienten palojen sammuttamista, ensiapua ja muita perus kansalaistietoja ja -taitoja. Yhteisiä leirejä muiden palokuntanuorien kanssa on pari kertaa vuodessa. Lisäksi nuoret osallistuvat moniin kilpailuihin ja PR - tapahtumiin esittelemään nuoriso-osaston toimintaa.
Palokuntanuorisotyön kasvatuksellisena tavoitteena on tukea nuorten kehittymistä itsenäisiksi, itseensä luottaviksi, onnistuviksi, yhteistoimintaan pystyviksi, turvallisuustietoisiksi ihmisiksi, jotka asennoituvat muihin ihmisiin myönteisesti.
Nuoriso-osastossa saatu koulutus on erinomainen perusta nuorten siirtyessä 18-vuotiaana hälytysosastoon ja vaikka kaikki nuoret eivät aikuisikänsä saavutettuaan palokuntaan jäisikään, on heille tarjottu mielenkiintoinen ja hyödyllinen harrastus, jonka opit ovat hyödyllisiä läpi elämän.